Suomenpystykorva - Terveys

Epilepsian torjunnasta suomenpystykorvissa

Epilepsiaa ilmenee lähes kaikissa koiraroduissa. Suomenpystykorvissa taudin ilmenemistä on kartoitettu noin 15 vuotta. Uskon, että asiassa on jo menty parempaan suuntaan. Sitä näyttävät todistavan ainakin hieman vähentyneet raportit epileptisiksi epäillyistä koirista.

Tilanne ei ole silti vielä läheskään hallinnassa. Sen parantamiseksi tarvitaan jäseniltä, järjestöltä ja ennen kaikkea, kotimaisista roduista vastuussa olevalta Suomen Kennelliitolta lisäpanostuksia.

Epilepsian voimakas perinnöllisyys on todistettu useilla kokeiluilla ja tutkimuksilla ympäri maailmaa. Tauti voi kyllä puhjeta pään loukkaantumisen, iskun tai vaikean synnytyksen aiheuttaman vaurion johdosta, mutta tuskinpa kovin yleisesti. Em. syyt lienevät aiheuttajina jokseenkin yhtä harvinaisia, kuin hännän oven väliin jäämisestä syntyvät häntämutkat.

Sitä vastoin tulehdussairaudet ja häiriöt sisäelinten toiminnassa ovat usein laukaisseet epilepsiatyyppisiä kohtauksia. Tällöin kohtaukset kuitenkin yleensä loppuvat häiriön poistuttua. Säännöllisesti, harvoinkin toistuvat kohtaukset ovat yleensä perinnöllisen vian aiheuttamia.

Kenen syy ja vastuu ?

Suomenpystykorvan ulkomuotoa ja metsästysominaisuuksia kehitettiin ja vakiinnutettiin rodussa viime vuosisadan alkupuolella varsin ahtaallakin sukusiitoksella. Epilepsiaa on suurella todennäköisyydellä ilmennyt jo tuolloin. 1950- ja 1960-luvuilla käytettiin ainakin yhtä epileptista koiraa runsaasti jalostukseen ja eräitten huippuyksilöiden jälkeläisissä todettiin epilepsiaa. Näiden koirien ja eräiden muiden kautta rasitetta on levinnyt jossain määrin lähes koko rotuumme.

Edellämainitusta johtuen kenellä tahansa saattaa ilman omaa syytään olla enemmän tai vähemmän epileptista perimää kantava koira. Syy ei ole koiran omistajassa, harvoin myöskään kasvattajassa. Kyse on paremminkin huonosta tuurista ja tiedon puutteesta.

Missä on menty ?

Järjestössä on tehty jonkinlaista jalostusneuvontaa jo noin 30 vuotta. Se on perustunut kuitenkin vain vuosikirjojen tietoihin ja neuvojien henkilökohtaiseen tietoon ja käsittänyt vuosittain vain pienen osan parituksista, joten sen merkitys on ollut vähäinen 1980-luvun loppuun saakka.

Tuolloin saatiin käyttöön ruotsalaisen Lauri Laakson kehittämä atk-ohjelma. Sen avulla neuvojien oli helppo saada koirista niiden 5-polviset sukutaulut ja laskea koirien ja yhdistelmien sukusiitosaste. Myös koirien ja niiden jälkeläisten koe- ja näyttelytulokset saatiin järjestelmästä. Sen jälkeen jalostusneuvonta alkoi saada suosiota ja muodostui varsin nopeasti merkittäväksi tekijäksi.

Jo hieman aikaisemmin oli alettu kerätä tietoja epileptisistä koirista. Tutkimalla niiden sukutauluja voi eräissä tapauksissa tehdä arveluja (sukusiitos tietyillä yksilöillä) mahdollisista vian aiheuttajista ja pyrkiä välttämään niitä suosituksia tehtäessä. Silti toiminta oli melko lailla "pimeässä hapuilemista".

Seuraava edistysaskel tapahtui Pertti Korhosen tultua jalostusryhmän vetäjäksi v.1996. Tuolloin jalostusneuvojien käyttöön tuli ns. epi-sukutaulu. Sairaat koirat ja niiden lähisukulaiset merkittiin viiden polven sukutauluun kirjainkoodeilla. Siinä on seuraavat merkinnät: I = koira itse epileptinen, J = jälkeläinen, V = vanhempi, S = sisar ja P = puolisisar. Epi-taulu antoi jonkinlaisen visuaalisen kuvan tilanteesta. Toki tilannetta oli edelleenkään vaikea hahmottaa kunnolla. Paljon erilaisia kirjaimia eri sukupolvissa.

Pohdiskellessani asiaa sukutaulua katsellen mahdollisuus numerolliseen tarkasteluun valkeni yhtäkkiä v.1997. Kun kirjaimille annetaan numeroarvo (I = 1; J, S ja V = 0,5; P = 0,25), joka kuvaa koiran ja sen lähisukulaisten keskimääräistä geeniperimää sairaalta yksilöltä (prosenttia perimästä jaettuna sadalla). Kun lisäksi otettiin huomioon, monennessako sukupolvessa merkintä oli ja kerrottiin lukuarvo sen sukupolven yhden yksilön teoreettisella perimällä saatiin kertoimet sukupolvittain: koira itse 1, kummaltakin vanhemmalta puolet eli 0,5, isovanhemmilta, 0,25, seuraava polvi 0,125 ja seuraava 0,0625, tämän jälkeen tarvittiin vain yhteenlasku ja saatiin joku luku, joka kuvaa ainakin jotenkin koiran perimässään kantamaa epi-rasitetta.

Kun lukua verrattiin rodusta laskettuun keskiarvoon ja noin 220 sairaaksi ilmoitetuista laskettuun keskiarvoon voitiin jo tehdä selkeitä johtopäätöksiä. Samalla voitiin neuvonnassa suosittaa parituksia, joilla pyritään rodun keskimääräisen epilepsiariskin pienentämiseen.

Menetelmä on esitelty mm. Kennelliiton silloiselle jalostustieteellisen toimikunnan puheenjohtajalle sekä useille muille asiantuntijoille ja se on sinänsä todettu oikeaksi. Heikkouksia on kaksi. Ellei kaikkia suvussa olevia sairaita koiria ole ilmoitettu, on lukema harhaanjohtava. Toinen heikkous on sairaiden koirien sukulaisten perimän arvioiminen keskimääräisesti. Käytännössä toinen vanhemmista voi periyttää jotakin ominaisuutta enemmän kuin toinen (vrt. valkoinen väri). Asia on kuitenkin keskimääräisesti oikein ja jostakin on lähdettävä liikkeelle, kunnes asian hallintaan saadaan eksaktia faktaa taudin periytymismekanismista.

Tällä hetkellä uskotaan yleisimmin, että sairauden periytymistä säätää ainakin kaksi geenipaikkaa ja että ainakin toinen niistä on ns. määrällinen tekijä (vrt. valkoinen väri). Sairaus on lisäksi oletetusti eri roduilla hieman erilainen ja voi myös periytyä erilailla.

Missä ollaan ?

Ilmoitusten perusteella näyttää siltä, että epilepsian torjunnassa on lievästi edistytty.

Mahdollisia syitä kehitykseen on mm:

1. Ongelma on tiedostettu ja siitä on keskusteltu julkisesti v. 1985 alkaen

2. Tietoa sairaista koirista on kerätty 1980-luvulta alkaen

3. Tietoja sairaista koirista ja niiden sukulaisista on hyväksikäytetty ja menetelmät ovat kehittyneet

4. Jalostusneuvonnan käyttö on yleistynyt voimakkaasti
    * v. 1990 alle 10 % parituksista, v. 2001 yli 60 %

5. Sukusiitosaste on alentunut neuvonnan ansiosta selvästi
    *  rodun keskiarvo v. 1990 yli 6 %, v. 2001 alle 4 %
    * vuosittain syntyneiden pentujen v. 1990 yli 6 %, vuosi 2001 alle 3 %

6. Laskentamenetelmän hyväksyminen koko toimikunnan käyttöön v. 1999

Miten tästä eteenpäin ?

Tärkein lähiajan toimenpide on koiran epi-luvun ilmoittaminen koiranomistajalle hänen sitä halutessaan. Asia vaatii vielä hallituksen siunauksen, mutta lienee sinänsä selvä asia. Tieto antaa koiranomistajalle mahdollisuuden tehdä johtopäätöksiä koiransa jalostuskäytöstä ja auttaa sen suunnittelussa.

Viimeisten laskelmien mukaan rodun keskiarvoinen e-luku on 1.09 ja sairaiden yksilöiden 1,86. Jalostusneuvonnassa on pyritty pääosin sellaisiin yhdistelmiin, joista tulevien pentujen e-luku jäisi alle rodun keskitason. Lisäksi neuvonnassa on ollut sisäisesti sovittuja rajoituksia. Sairasta koiraa eikä sen sisaruksia suositella siitokseen. Myöskään ei suositella toistettavaksi samaa yhdistelmää, josta on syntynyt epileptinen jälkeläinen.

Lisärajoituksiksi on päätetty esittää hallitukselle, että koiraa, jonka e-luku on 1,8 tai yli, ei suositeltaisi siitokseen. Asia koskee n. 1 – 2 % koirakannastamme. Myös esitetään, että e-luvun yli 1,5 koirien siitoskäytössä noudatettaisiin erityistä huolellisuutta parin valinnassa.

Hallitus päättänee em. asioista, samoin kuin jalostusryhmän ja epilepsiaseurantaryhmän kokoonpanoista Talvipäivillä. Epilepsiaseurantaryhmä uusiutuu kokonaan ja se on tarkoitus rakentaa pääosin asiantuntijapohjalta.

Tutkimustarpeita ?

Maailmalla on meneillään useita tutkimuksia koirien epilepsian perinnöllisyydestä, mm. USA:ssa yksi, jossa on mukana myös suomenpystykorva. Sen aikataulu voi spk:n osalta olla pitkäkin, koska ensin tutkitaan rodut, joilla on mahdollisuus järjestää projektille rahoitusta. Siksi olisikin tärkeää saada Suomen Kennelliitto kiinnostumaan projektista täällä Suomessa, jossa on rodun suurin koirakanta.

Toinen tärkeä projekti olisi v. 1996 Helsingin Yliopistossa valmistuneen suomenpystykorvien epilepsiakartoituksen toistaminen. Tutkimuksia vertaillessa saisimme kuvan siitä, miten tilanne todellisuudessa on rodussamme kehittynyt.

Kolmas esilletullut tutkimustarve on tilastomatemaattinen sukutauluanalyysi, jolla selvitettäisiin pahimmat karikot koiriemme taustoissa.

Koiranomistajan ja kasvattajan vastuusta

Epilepsian torjuntatyö vaatii avoimuutta, rehellisyyttä ja eläintieteellistä apua. Siksi on tärkeää ottaa aina välittömästi yhteys eläinlääkäriin, jos epäilee koiransa saaneen epileptisen kohtauksen. Siinä voidaan selvittää, onko kohtauksen syynä ollut jokin ulkoinen tekijä, vai onko mahdollisesti kyseessä taudin perinnöllinen muoto. Mikäli kohtaus toistuu ilman ulkoista syytä, on epäiltävä pahinta ja tehtävä asiasta kirjallinen ilmoitus jalostusryhmän vetäjälle. Kaavakkeita saa ryhmän jäseniltä ja parhaiten SPJ:n kotisivujen kohdasta jalostus. Kyseistä koiraa ei tulisi käyttää siitokseen, ennen mahdollisen vapauttavan syyn löytymistä.

Jalostusneuvontaa käyttäneellä, hyvässä uskossa toimineella kasvattajalla ei nähdäkseni ole ainakaan täyttä korvausvelvollisuutta epilepsiatapauksessa. Taloudellista vastuuta eivät ota myöskään järjestö eivätkä neuvojat, tuskinpa uroksenomistajakaan. Asiaa koskevat ehdot on sovittava kulloinkin kauppaa tehtäessä ja se on syytä merkitä kauppakirjaan.

Lopuksi

Kuten alussa totesin, ongelmaa on esiintynyt jo kauan. Avoin keskustelu asiasta ei tee ongelmaa pahemmaksi, vaan päinvastoin luo edellytyksiä tilanteen parantamiseksi. Uskon vahvasti siihen, että tilannetta voidaan parantaa pikkuhiljaa jo nykyisillä keinoilla yhteistyössä ja hyvässä pystykorvahengessä. Tiede tuonee kohtuullisessa ajassa käyttöömme nykyistä tehokkaammat työkalut.

Teksti: Risto Tuomainen, Jalostusryhmän pj ( Julkaistu Pystykorvalehti 1/2002 )