21.03.2011: Vuosikokous 2011 ja palkitsemiset

Talvipäivä 2011 kokosi kaikkiaan 342 jäsentä Laukaaseen Kylpylähotelli Peurunkaan. Järjestön puheenjohtajana jatkaa Risto Ylitalo. Hallituksen jäsenistä Juha Rantakari jätti paikkansa ja tilalle valittiin Antti Korhonen. Myös Heikki Länsimäki halusi jäädä sivuun hallitustyöstä ja hänen tilalleen valittiin Ilkka Niemi.


Keskeisimpänä asiakohtina oli suomenpystykorvan ja karjalankarhukoiran jalostuksen tavoiteohjelmat sekä jäsenaloite epilepsiatietojen julkisuudesta.

Karhukoiran JTO:sta käytettiin puheenvuoroja niin puolesta kuin vastaankin. Asiasta äänestettiin, hallituksen esitys tuli hyväksytyksi äänin 654/539. Suomenpystykorvan JTO hyväksyttiin äänestyksettä.

Jäsenesitys epilepsiatietojen julkisuudesta aiheutti paljon keskustelua. Hallitus esityksenä oli säilyttää nykyinen käytäntö. Jäsenaloite tuli hyväksytyksi äänestyksen jälkeen selvin luvuin 505/336. Heti tuoreeltaan Risto Ylitalo arvioi päätöstä varsin merkittäväksi linjaukseksi. Hallituksen onkin nyt harkittava tarkoin päätöksen edellyttämät toimenpiteet ja aikataulu.

Kokouksen puhenjohtajana oli Markku Mikkonen ja sihteereinä Johanna Peltokangas ja Pertti Korhonen.
 

Palkitsemiset kokoussalissa

Vuosimaljat:

SUOMENPYSTYKORVAUROKSET, Lexan Ralli, FIN27410/07, om. Tapio Rauhala, Ylivieska, 15/265 p.

SUOMENPYSTYKORVANARTUT, Kotirovan Taiga FIN28703/08, om. Raimo Johansson, Tornio, 15/282 p.

KARJALANKARHUKOIRAUROKSET, Jyry FIN16251/04, om. Hannu Hallikainen, Tuusniemi, 15/273,5 p.

KARJALANKARHUKOIRANARTUT , Hirviparoonin Iita, FIN23337/03, om. Pasi & Rami Ahola, Parkano,11/179 p.

POHJANPYSTYKORVAUROKSET, Vili, FIN28187/04, om. Pentti Veikkolainen, Ylivieska, 15/259 p.

POHJANPYSTYKORVANARTUT, Naavan Valo, FIN17021/08, om. Soile & Kimmo Kattainen, Ruokolahti, 15/251 p.

Henkilöiden palkitseminen:

SPJ-FSK:n ansiopalkinto nro 47, Manninen Heikki, Suomussalmi

SKL:n Vuolasvirtapalkinnot Nro 756, Mäkelä Kristiina, Kihniö

SPJ:n numeroitu kultainen ansiomerkki

Nro 36     Haavisto Erkki

Nro 37 Hirvonen Kalevi

Kultamerkit

Ali-Pietilä Ilpo (SS)                  Asikkala

Jaako Erkki (V-S)                    Laitila

Jäntti Olavi (K-S)                     Karstula   

Kangasharju Alpo (P-P)            Oulainen

Koppelomäki Janne (K-S)         Multia      

Kukkaslahti Kalevi (KAI)           Kuhmo

Luoma Markku (KYM)               Hamina

Miettinen Pekka (P-K)              Joensuu

Mäkelä Kristiina (SAT)              Kihniö

Siironen Petri (K-P)                 Himanka

Sivula Matti (E-P)                    Kurikka

Tahkola Jorma (K-S)               Kinnula

Tanner Heimo (K-S)                Petäjävesi

Angela -palkinto (matka Englantiin), Essi Immonen, Karttula

Suomenpystykorvajaostossa jaetut palkinnot

Kasvattajakilpailun voittajat

Kotirovan kennel, Juha Korvanen, Sodankylä

Vuoden LINT -tuomari, Marko Salminen, Uurainen

SPJ-FSK:n mitali (kaksoisvaliomitali)

Urokset

Kirjalan Poju                       FIN23391/07, Arto Ovaskainen, Mikkeli

Korpisaran Roope                FIN10417/03, Jouko Laamanen, Lieksa

Rippeläisen Niku                  FIN18754/06, Timo Leppälampi, Ähtäri

Nartut

Drummers Club Ainokainen  FIN14237/07, Aarto Heikkilä, Hämeenkoski

Kekkeruusin Meira               FIN34404/05, Virve Kohonen, Lappeenranta

Kekkeruusin Pinni                FIN23009/07, Pertti Korhonen, Kajaani

Loukkaharjun Neiti               FIN37646/05, Päivi ja Arvo Silomäki, Parkano

Pajalaisen Lotta                   FIN15074/04, Jari Oksanen, Orivesi

Röjbackens Kimu                 FIN34986/02, Thommy Svevar, Maalahti

Suomen Cup

1. spn Erä-Eeron Siru          FIN55549/06, Taneli Varis, Polvijärvi

2. spu Mehtäkaverin Jekke  FIN17816/07, Martti Lappalainen, Rantasalmi

3. spu Pyräkkä Hiro            FIN11046/04, Juha Kähkölä, Vihti

Kunniakirja karhunhaukkutaipumuskokeesta

Kasper                              FIN44529/07, Esa Nieminen, Tampere

Karjalankarhukoirajaostossa jaetut palkinnot

Kasvattajakilpailun voittajat

1. Jämäkän kennel, Harri Syrjä ja Timo Rantala, Kurikka

2. Teilojan kennel, Harri Sanaksenaho, Ii

3. Usvanniityn kennel, Pentti Koskelo, Oulunsalo

Vuoden HIRV -tuomari, Raimo Manni, Karstula

SPJ-FSK:n mitali (kaksoisvaliomitali)

Urokset

Jekkabackens Scot   FIN42266/06            Tom Salmela, Vöyri

Jämäkän Äijä           FIN38310/07            Jukka Kuoppala, Alajärvi

Karhuvittikon Petro   FIN21792/08            Ulla ja Ilpo Klemetti, Kemi

Kosselon Isokossu    FIN35506/08            Jari ja Jussi Fors, Yppäri

Rantu                      FIN30468/06            Risto Kasanen, Jäppilä

Rellu                       FIN46581/05            Veikko Kauttio, Haapavesi

Sisukkaan Eetu        FIN34789/06            Erkki ja Mika Lintunen, Saarijärvi

Sisukkaan Mosse      FIN28515/05            Harri Rempsu, Jämsä              

Nartut

Ahmavaaran Tuuli    FIN32809/04            Kari Utriainen, Oulu

Jämäkän Neela        FIN40195/08            Terhi Harju, Vaasa

Jämäkän Netta         FIN31121/05            Maria Rantala, Kurikka

Peräsalon Sissi         FIN24755/06            Erkki Hassinen ja Jukka Kauppinen, Joensuu

Vuottajan Hilu          FIN22180/04            Juha Rytilahti, Simo

Kunniakirjat karhunhaukkutaipumuskokeesta

Ahmavaaran Tarmo FIN32807/04           Matti Vuorjoki Rääkkylä

Ahon Musti              FIN25470/07           Toivo Heinonen Halsua

Ahorannan Remu     FIN31603/03           Jani Piiroinen Joensuu

Heikkopeikon Jehki  FI28715/09             Tero Koivisto Joensuu

Hirviparoonin Sissi   FIN18812/07           Pasi Ahola Kihniö

Kuohukorven Missi   FIN12072/07          Tommi Ruokosuo Kouvola

Körmy                    FIN38226/07          Timo Frimodig Kouvola

Molssin Raiku          FIN36375/03           Kari Pätsi Kuusamo

Mosku                    FIN30346/05           Vesa Seppänen Vuokatti

Nalle                      FIN31183/06           Mika Majander Kouvola

Ojavaaran Jermu    FIN23424/03           Timo Piipponen Ilomantsi

Räsä-ukon Vilma     FIN36755/07          Auvo Hirvonen Tuusniemi

Sarven Kirre           FIN26590/03          Heimo Ihalainen Ilomantsi

Sisukkaan Salla      FIN28518/05          Johannes Lehtomäki Multia

Teilojan Eki Edward FIN32199/08          Pekka Pikkujämsä Oulu

Viklen Jölli              FIN29808/03          Vilho Maikku Kuusamo

Tappisarvikisan voittaja

kku Jäärä FIN40289/078, Heikki ja Risto Nikula Yli-Kiiminki, tulos VOI1/95 p.

Usvan Ukon muistopalkinto

Jämäkän Kennel, om. Harri Syrjä ja Timo Rantala, Kurikka

Nuorimman nartun Jämäkän Milkan om. Jaakko Pietilä ja Arvi Ellmén, Kurikka

Pohjanpystykorvajaostossa jaetut palkinnot

Ksvattajakilpailun voittaja

Pohjanukon kennel, Henna ja Seppo Pohjanoksa, Lapua

SPJ-FSK:n mitali (kaksoisvaliomitali)

Urokset

Jekku, ER12171/08, Raimo Mattila, Sodankylä

Joutsenvaaran Hero Husty, FIN44243/05, Hannu Hämäläinen, Mäntsälä    

Nartut

Naavan Valo, FIN17021/08, Soile ja Kimmo Kattainen, Ruokolahti

Metsopoikakisan voittaja

Naavan Valo, FIN17021/08 Soile ja Kimmo Kattainen, Ruokolahti



Takaisin