Kotisivu  Yhteystietoja  Tietolähteitä  

KARJALANKARHUKOIRA

Käyttöominaisuudet

 

Hirvet Sohvin haukussa Karhukoira on jalostettu ensisijaisesti suurriistan metsästystä varten. Karhukoiria käytetään yleensä hirven ja karhun metsästykseen ja -haukkukilpailuihin. Tietyt yksilöt, ns. "kaiken viljan" karhukoirat soveltuvat myös pienriistan metsästykseen.

Karjalankarhukoiraa ei suositella pelkästään seurakoiraksi, koska sillä tulee olla mahdollisuus sen luonteenomaiseen toimintaan: suurriistan metsäs- tämiseen ja/tai kilpailutoimintaan osallistumiseen.
Näin ollen myös jalostukseen käytettäväksi suositellaan vain sellaisia koiria, joiden käyttöominaisuudet on voitu todeta joko kokeissa tai käytännön metsästyksen yhteydessä.

Näiden ohella karhukoiralla voi kilpailla mm. metsästyskoirien jäljestämiskokeissa (MEJA), linnunhaukkukokeissa, tottelevaisuuskokeissa (TOKO), pelastuskoirakokeissa, vetokoirakokeissa ja agilityssa.

Täysikasvuisen karhukoiran käsittely vaatii jonkin verran voimaa ja taitoa. Näin ollen kaikki perheen jäsenet tulisi opastaa karhukoiran käsittelyyn, jotta yhteiset kävelylenkit ja ulkoiluttaminen onnistuisivat vaivattomasti.

Karhukoiran hankkijalla tulisi olla innostusta ja mahdollisuuksia kilpailu- ja koetoimintaan metsästysken lisäksi. Näin saataisiin arvokasta tietoa jalostustoiminnan onnistumisesta.

Parhaat ominaisuudet:

Laajahakuisuus:
karhukoira soveltuu käytettäväksi metsästykseen ja kilpailutoimintaan koko Suomen alueella. Karhukoiran erinomainen vainu, luontaiset liikunnalliset edellytykset ja pyynti-into tekevät siitä koko valtakunnan koiran.

Kaksoisvalio Tsorba, om. U. Raila, Loviisa Olosuhderiippumaton:
karhukoira ei pekää vaikeitakaan sää- tai maasto-olosuhteista: vesistöt tai paksu lumikerros eivät estä tehokasta riistatyöskentelyä.

Isäntäuskollisuus:
karhukoira pitää yhteyttä omistajaansa ja "kertoo" haukullaan riistaeläinten laadun ja määrän.

Hyvä hirvenkäsittekijä:
karhukoiran löytämät hirvet jäävät tavallisesti löytöpaikalle. Luontaisesti pysäyttävä, nopeasti liikkuva jahtikoira tavoittaa hirvet helposti häiriön tai kilpailukarkoituksen jälkeenkin. Kuuluvan ja parhaimmillaan kertovan haukun laadusta voi päätellä mitä hirvityöskentelyssä tapahtuu jopa kilomerien päähän.

Karjalankarhukoirat ovat pitäneet pintansa jo vuosikymmeniä sekä käytännön metsästyksessä että haukkuotteluissa.

Haukkukoetoiminta

Kotisivu  Yhteystietoja  Tietolähteitä