Kotisivu  Yhteystietoja  Tietolähteitä  

KARJALANKARHUKOIRA

Jalostustoiminta

Jalostustoiminnan tavoitteena on:

Karhunhaukkua Molssin kennelin pihassa

Karjalankarhukoira säilyy ja kehittyy parhaana suurriistan metsästyskoirarotuna Suomessa

Hirvet Sohvin haukussa

Jalostukseen käytettävät koirat valitaan:

  • koe- ja näyttelytoiminnan kautta

       koiralla vähintään AVO1/VOI1 palkinto hirvenhaukkukokeissa tai hyväksytty karhunhaukkutaipumuskoe
       koiralla vähintään 2. palkinto näyttelystä

  • terveistä pevisa -tarkastettuista koirista

        pentujen vanhemmista tulee olla ENNEN ASTUTUSTA annettu lonkkakuvauslausunto ja silmätarkastuslausunto
       tietoisella valinnalla mahdollisimman pieni virhegeenien toistumismahdollisuus

  • riittävän vierassukuisista linjoista

    • syntyvien pentujen sukulaisuusaste alle 10 %

    SITEN,ETTÄ

    koiran jälkeläismäärä on enintään 4 % viiden vuoden rekisteröintien perustella lasketusta koirakannasta, jonka jälkeen koiraa ei suositella jalostukseen

Jalostustoiminnan tavoitteiden toteutumista mitataan vuosittain: 

    Tilastot esitellään jalostuspäivillä tai vuosikokouksessa tai julkaistaan vuosikirjassa, Pystykorvassa tai internetsivuilla

Jalostustoiminnan vastuut jakaantuvat seuraavasti:

  • Kasvattaja toteuttaa jalostustavoitteita valitsemalla jalostukseen käytettävät koirat

       yhteisten tavoitteiden hyväksyminen ja noudattaminen

  • Koiranomistaja vastaa koiran terveydestä, koe- ja näyttelytoimintaan osallistumisesta.

       PEVISA-tarkastukset, kokeet, näyttelyt
       yhteisten tavoitteiden hyväksyminen ja noudattaminen

  • SPJ vastaa jalostustoiminnan ohjauksesta.

       ohjaa jalostustoimintaa koe-, näyttely- ja terveystarkastustietoihin perustuvien luotettavien tilastojen avulla
        tarjoaa jäsenistölle mahdollisuuden saada tietoa kasvattamisen ja koiranhankkimisen tukemiseksi
        tarjoaa kasvattajille mahdollisuuden saada palautetta jalostustoiminnan onnistumisesta em. tilastoihin perustuen

  • Koe- ja ulkomuototuomarit vastaavat jalostusta palvelevien koe- ja näyttelytapahtumien todentamisesta

       koetapahtumat perustuvat vahvistettuihin hirvenhaukku- ja karhunhaukkutaipuskokeiden sääntöihin varmistaen näin luotettavan tilastotiedon saamisen jalostuksen pohjaksi
       ulkomuotoarvostelut perustuvat rotumäärittelyyn ottaen huomioon koiran käyttötarkoituksen

  • Kokeiden ja näyttelyjen järjestäjät vastaavat jalostusta palvelevien tapahtumien järjestämisestä

    Karjalankarhukoirakanta voi jalostuksen kautta saavuttaa tavoiteltavat ominaisuudet tietyllä varmuudella.

Kasvatus- ja harrastustoiminnan yleistavoitteet:

  • Suomalaisen kansallishistoriaan pohjautuvan metsästyskulttuurin säilyttäminen ja edistäminen

  • Terveellisen harrastustoiminnan edistäminen

  • Jäsenistön ja rodun harrastajien aktivoiminen riistanhoitoon siten, että riistakantojen säilyvyys turvataan

  • Ympäristönäkökohtien huomioon ottaminen metsästys- ja kilpailutoiminnassa

  • Asiallisen ja oikean tiedottamisen lisääminen myös kansainvälisesti

    Kontio saaliina

  • "Tämä rotu, kaikkine ominaisuuksineen on niin arvokasta suomalaista kulttuurihistoriaa, että sen vaaliminen on järjetömme ja suomalaisten erämiesten kunnia-asioita."
    sillä:
    "Se suvun syötti, heimon juotti, esivanhemmat elätti." (kansanruno)


Jalostuspäivät:

    Karjalankarhukoirien jalostusasioita käsitellään vuosittain tammikuussa järjestettäville jalostuspäivillä. Ohjelmasta vastaa karhukoirajaosto, joka pitää myös oman tiedotustilaisuuden ajankohtaisista asioista. Jalostuspäivien yhteydessä järjestetään koiranäyttely, johon myös karhukoirat osallistuvat.

Talvipäivät ja järjestön vuosikokous

    Karhukoiran jalostusta ja muuta ajankohtaista asiaa on esillä myös vuosittain pidettävän Suomen Pystykorvajärjestön talvipäivien ja vuosikokouksen yhteydessä.

Kotisivu  Yhteystietoja  Tietolähteitä