Suomenpystykorva - Pentuvälitys
Pentuvälityksen periaatteet
Suomenpystykorvajärjestö (SPJ) tarjoaa jäsenilleen maksuttomana jäsenpalveluna pentujen välittämistä. Järjestön välitettävänä olevia pentuja voi tarkastella rotujärjestön pentuvälityksessä.
Pentuvälittäjän ensisijaisena tehtävänä on välittää SPJ:n jäsenten kasvattamia hyvänlaatuisia suomenpystykorvan pentuja. SPJ:n laadulliset tavoitteet on esitetty Jalostuksen tavoiteohjelmassa(JTO). Pentuneuvojat valvovat, että välitettävät pennut täyttävät JTO:ssa määritellyt pentujen laatutavoitteet.
Pentuvälityksen tehtävä
Olennaisena osana pentuvälittäjän työssä on kertoa pentua etsiville SPJ:n/SKL:n jäsenyydestä ja sen tarjoamista eduista sekä saada näin uusia jäseniä liittymään rotujärjestöön.
Pentuvälittäjä välittää saamansa tiedot pentueista niiden mahdollisille ostajille, selvittää heiltä pennun tulevan käyttötarkoituksen sekä yrittää löytää sopivan pennun kullekin koiranostajalle.
Pentuvälittäjällä ei ole velvoitetta pentujen myynnistä, vaan hän toimii ainoastaan pentutietouden välittäjänä.
Pentuvälittäjät antavat tarvittaessa tietoja koiran hoitoon, terveyteen ja yleensä koiran pitoon liittyvistä seikoista sekä koe- ja näyttelytoiminnasta.
Suomenpystykorvan pentuja välitettäväksi haluavan tulee ilmoittaa:
-
Pentujen määrä, sukupuolijakauma ja ovatko pennut virheettömiä
-
Pentujen vanhemmat (nimi ja rekisterinumero)
-
Jäsennumeronsa ja yhteystietonsa
-
Onko yhdistelmä tai käytetty uros jonkun jalostusneuvojan suosittelema (Huom. max. 70 jälkeläistä)
-
Onko vanhemmat PEVISA-tarkastettuja ja todettu terveiksi
-
Onko vanhemmilla aikaisempia pentueita ja kuinka kauan on nartun edellisestä pennutuksesta
(Huom. 10 kk)
-
Vanhempien käyttökoetulokset tai valion arvo
-
Vanhempien näyttelytulokset tai valion arvo (Huom. Vähintään hyvä)
-
Kun pennut (tai osa niistä) on myyty, ilmoittaa niiden myynnistä pentuneuvojalle
-
Haluaako pennut laitettavaksi "Pentupörssiin"
Suomenpystykorvan pentuja ei välitetä jos :
-
Koirien vanhemmat tai sisarukset ovat
epileptisiä (I tai S merkintä)
- Koiralla on merkintä epileptisistä jälkeläisistä (J merkintä)
- Pennun tai vanhemman epi-luku on liian suuri (1,8 tai yli)
- Vaatimus (toisen vanhemman epi-luku on yli 1,5 tulee toisen epi-luku olla alle 1,0) ei täyty
- Vanhemmat eivät täytä PEVISA määräyksiä (Ensimmäiset pennut voidaan tästä poiketen välittää, jos ne muuten täyttävät jalostusvaatimukset)
- Varhennettuun pennutukseen ei ole Suomen Kennelliiton poikkeuslupaa
- Koiralla ei ole näyttelystä vähintään kokonaisvaikutelman arvosanaa hyvä
- Pentujen Ssa (sukusiitosaste 7 polvea) on yli 6,25%
- Pentueen isällä on yli 70 jälkeläistä
- Pennuissa on hylkääviä ominaisuuksia
Suomenpystykorvan pentuja ei pitäisi ostaa jos :
- koiran vanhemmat tai sisarukset ovat epileptisiä
- jos yhdistelmästä on tullut epileptisiä jälkeläisiä
- jos vanhemman epi-luku on 1,8 tai yli
- jos pennun epi-luku on selvästi yli yhden
- jos sukusiitosaste on yli 6,25%
- jos vanhemmat eivät täytä PEVISA määräyksiä
- jos pennuissa on hylkääviä ominaisuuksia
- jos kasvattaja ei tee kirjallista kauppasopimusta
- jos kasvattaja ei ilmoita koirastaan kaikkea terveystietoa kysyttäessä