Suomenpystykorva - Jalostusneuvonta
Jalostusneuvonan tavoitteet
Millaista koiraa tulisi loppujen lopuksi käyttää jalostukseen, jos ajatellaan rodun parasta? Koirien tulisi olla terveitä, riistaverisiä, koepalkittuja ja riittävän rodunomaisen ulkomuodon omaavia. Näiden ominaisuuksien esiintuominen tulisi olla yhteisenä tavoitteenamme, jolloin myös metsästyskyvyt ja rakenne tulisivat testattua.
Rodun jalostuspohja tulee myös pitää riittävän laajana ja monipuolisena. Jalostusneuvonnan asiantuntemusta tulisi käyttää hyödyksi ennen astutusta, jotta suunnitellussa yhdistelmässä vältyttäisiin turhilta terveysriskeiltä.
Jalostusneuvonnan tehtävät
SPJ:ssä rotukohtaisia asioita hoitaa suomenpystykorvajaosto ja sen alaisuudessa toimiva jalostusryhmä.
Jalostusryhmässä on puheenjohtajan lisäksi 3 - 4 muuta alueellista jalostusneuvojaa sekä 2 - 3 pentuvälittäjää. SPJ:n hallitus valitsee vuosittain suomenpystykorvajaoston esityksen pohjalta jalostusryhmän kokoonpanon.
Jalostusryhmän avulla Suomen Pystykorvajärjestö tarjoaa jäsenistölleen maksuttomana jäsenpalveluna urossuosituksia, pentuvälitystä sekä yleistä jalostustietoutta.
Jalostusryhmän toimintaan kuuluu läheisesti myös suomenpystykorvan terveystilanteen seuranta. Tietous suomenpystykorvien periytyvistä sairauksista on parhaiten jalostusneuvojien hallinnassa. Ryhmä kerää myös ilmoituksilla ja henkilökohtaisilla yhteydenotoilla tietoa suomenpystykorvilla esiintyvistä terveydellisistä ongelmista.
Jalostusryhmä ylläpitää myös ajan tasalla olevaa jalostusuroslistaa.
Jäsenpalveluna urossuosituksia
Urossuosituksessa nartulle pyritään löytämään partneri, joka ei ole läheistä sukua nartulle. Suosituksen teossa tarkastetaan molempien koirien tervydelliset taustat esim. epilepsia riskien suhteen ja pyritään minimoimaan niiden kasautuminen. Kasvattajan urossuosituslomakkeessa esittämät omat näkemykset otetaan näissä puitteissa mahdollisimman hyvin huomioon.
Urossuositusta ei nartulle anneta
- jos nartun epi-luku on 1,8 tai yli
- jos narttu, vanhemmat tai sisarukset ovat epileptisiä (niillä on I, V tai S merkintä)
- jos nartulla on merkintä epileptisistä jälkeläisistä (J merkintä)
- jos narttu ei täytä PEVISA määräyksiä
- jos suosituksen samaan kiimaan on jo tehnyt toinen jalostusneuvoja
- jos nartulla ei ole näyttelystä vähintään kokonaisvaikutelman arvosanaa hyvä
- jos nartulla ei sen ensimmäisen pentueen jälkeen ole suositusta haettaessa hyväksyttyä polvi- ja silmätarkastuslausuntoa
- jos jalostusneuvoja toteaa, ettei sääntöjen tai terveydellisten syiden perusteella pysty tekemään nartulle turvallista suositusta
Jalostusryhmä: |
|
|
JALOSTUSRYHMÄN PUHEENJOHTAJA
JALOSTUSNEUVONTA JA POIKKEUSLUVAT
MIKA PAJARI
Mustikkatie 6, 94450 Keminmaa
Gsm 0400 517 869
mika.pajari(at)gmail.com
|
 |