Historiaa: Karjalan salokyliltä rotukoiraksi

Karjalan salokylien rohkeat koirat

Vuosisadan vaihteen kahden puolen liikkui Karjalan salokylillä monia tieteen ja taiteen tekijöitä kuin myös parempiosaisia metsästäjiä karhunkierroksilla. Heiltä saatiin kuulla paikallisen väestön rohkeista koirista, jotka useasti olivat onnistuneet pelastamaan isäntänsä hengen, keihäsmiehen joutuessa sylipainiin karhun kanssa (valokuva Akseli Gallen-Kallela 1892: Paanajärven paimenpoika, hänen kaatamansa karhu ja karjalainen karhukoira).

Maisteri Lauri Hannikainen, tunnettu Karjalan samoilija, puhuu niistä (Suomen Kennelklubin aikakausi- kirja 1917-18) kuvaillessaan suojärveläisten erätovereittensa Arehkais-veljesten koiria Harmia ja Virkkua: "Ne olivat molemmat kookkaita, kirjavia, karjalaistyyppisiä pystykorvia, raskasrakenteisia, juroluonteisia ja kaikin puolin ulkomuodoltaan huomattavasti jalostetusta suomalaisesta pystykorvasta poikkeavia."

Kaiken riistan koira

Karjalaisen miehen koira oli kaiken riistan koira. "Oli sitten kysymyksessä karhu, ilves, hirvi, villipeura, jänis, metsälintu tai vesilintu, aina tekivät nämä koirat miehen mielen mukaan: sanoo Lauri Hannikainen.

Vaikka suomalaista pystykorvaa suurempi musta koira on kauan tunnettu Karjalassa, niin sen syvimmät juuret ovat tulleet sinne jostakin muualta. Vanhat, koiria käsit- televät kirjalliset tiedot, niin idässä kuin lännessäkin, viittavat tässä kohden komin eli syrjäänien koiraan. Kuvassa Vornasen metsästäjäveljekset Toivajärveltä ja heidän koiransa, jolla metsästettiin mm. ilveksiä. Valokuva I.K. Inha, 1930-l, Museovirasto.

Metsästäjäkansan mukana 900 j.Kr.

Miten se on voinut tulla 60-70-leveysasteen välimaille, liittyy tiiviisti suomalis-ugrilaiseen kielisukulaisuuteen kuuluvien komien eli syrjäänien vaelluksiin. Heidän tiedetään saapuneen saapuneen metsästäjäkansana etelän suunnalta Uralin länsipuolella Jäämereen laskevien jokien alkujuoksuille viimeistään n. 900 j.Kr.

Kielitieteen mukaan Vienanjoen varressa olleet komit ovat harjoittaneet kaupankäyntiä karjalaisten kanssa vuoden 1100 jälkeen. Jos näin on ollut, niin todennäköisesti heidän koirillaan on myös ollut mahdollisuus edetä länteenkin päin. Pitkä maaraja, joka kulkee metsäisten seutujen kautta, ei ole asettanut estettä koirien tulemisesta Suomen puolelle.

Mihin asti karjalainen karhukoira on aikoinaan päässyt länsisuuntaan? Nykytietojen perusteella levinneisyys näyttää selväpiirteisemmässä muodossa pysähtyneen Laatokan-Karjalaan. Sitä on kuitenkin tavattu aikanaan Kannaksella ja Kemijärven korkeudella pitkäkarvaisempana "vilkepiskinä". Sen vaikutusta on nähty myös Suursaaren hyljekoirissa ja Kuopin läänin maatiaispystykorvissa.

Rotukoiraksi

Suomen Kennel-liiton toimesta, heti sen perustamisen jälkeen, ryhdyttiin toimenpiteisiin karjalaisen pystykorvan talteenottamiseksi ja kehittämiseksi roduksi. Erityisesti tässä on mainittava Pitkäranta Oy:n tilanhoitaja agrologi Olof Z. Berg, Pitkärannasta. Hän alotti karhukoiran kasvattamisen, toimitti pentuja sekä aikuisia koiria muualle Suomeen, veti mukaan kansanmiehiä ja antoi tietoa löydöistään kenneltyön keskusjärjestöille Helsinkiin.

Karjalaisen karhukoiran varsinainen ensiesiintyminen tapahtui Suomen Kennel-liiton ensimmäisessä koiranäyttelyssä 2.- 3. toukokuuta 1936. Siellä olleista koirista mainittakoon Viljo Kivikon uros Musti, joka palkittiin ensimmäisellä palkinnolla. Sortavalassa 16. elokuuta 1936 olleeseen näyttelyyn osallistui myös karhukoiria.

Mallikas ja hyvä hirven- ja karhunhaukkuja

Merkittävämpänä tapahtumana karjalankarhukoiran historiassa voitaneen pitää Sortavalassa 29.touko- kuuta 1938 ollutta näyttelyä, johon em. Mustin lisäksi osallistui Olof Z. Berg in ja Antti Herralan koiria. Sieltä löydettiin mallikas ja hyvä hirven- ja karhunhaukkuja, Antti Herralan omistama Jepen (kuvassa) urospoika Töpö, joka rotukuvaltaan kelpaa nykyisenkin karjalankarhukoiran malliksi. Näin oli päästy hyvään alkuun ja kaikki näyttikin lupaavalta.

Sota tuhosi koirakannan lähes kokonaan

Kuitenkin v. 1939 syttynyt Talvisota tuhosi koirakannan lähes kokonaan, koska suurin osa koirista oli Laatokan-Karjalassa. Onneksi Länsi-Suomeen oli kuitenkin saatu muodostetuksi pieni kotimainen koira- kanta, joka säilyi sodan jaloissa. Talvisotaa seurannut jatkosota antoi takaisin sitä, mitä oli edellisen sodan takia menetetty. Sotatoimialueelta saatiin varsin merkittävä lisä karjalankarhukoira- kantaamme. Kaikkiaan rajantakaisesta Karjalasta tuotiin 60 koiraa, joista 43 on osallistunut rodunmuodostukseen. Merkittävimmät kaikista ovat olleet urokset Selki, Tuusik ja Mokki sekä nartuista Saida.

Nimekseen Karjalankarhukoira

Kotimaisen kannan osuus karjalankarhukoirassa on n. 1/3 ja 2/3 on Itä-Karjalasta tuotua. Nimekseen koira sai vuonna 1936 Karjalankarhukoira, johon haluttiin liittää rodun käyttöominaisuuksista kiinnostavin ja kunniakkain.

Suomen Kennel-liitto asetti vuonna 1939 toimikunnan kokoamaan karjalankarhukoiran rotumerkkejä. Kantakoirista tekemiensä havantojen perusteella professori Antti Tanttu laati v. 1943 rotukuvauksen, jonka pohjalta hyväksyttiin ensimmäiset rotumerkit 14.12.1945 ja nimeksi vahvistettiin Karjalankarhukoira.

Rekisteröinti ylitti sadan

Rodun rekisteröinnistä päätettiin lopullisesti SKL:n vuosikokouksessa 12.5.1946. Rekisteriin merkittyjen karjalankarhukoirien luku ylitti ensikerran 1951 sadan ollen 106, jatkaen nopeaa nousua 1960 luvun puoliväliin, ollen huipussaan 1963 1021 koiralla. Sen jälkeen rekisteröintiluku laski lyhyen ajan kuluessa alle puolen, ollen alhaisimmillaan 1970 luvun alussa. Sen jälkeen ne kääntyivät nousuun ja tuhannen koiran raja rikottiin jälleen 1992. Viime vuosina on rekisteröity 800 - 900 koiraa vuodessa.

Vaalimisen arvoinen

Tämä rotu, kaikkine ominaisuuksineen on niin arvokasta suomalaista kulttuurihistoriaa, että sen vaaliminen on järjetömme ja suomalaisten erämiesten kunnia-asioita, sillä

"Se suvun syötti, heimon juotti, esivanhemmat elätti." laulettiin jo suomalaisessa, "Kalevan" kansan ajoilta peräisin olevassa kansanrunossa.

"Karjalankarhukoiran mustavalkoinen väri, tummien silmien palava katse, olemuksen ryhdikkyys ja jäntevyys vangitsevat erämiehen katseen. Se on kuin pala villiä ja kesytöntä erämaata."

Tietolähteet:

Juho Perttola: Karjalaisesta karhukoirasta karjalankarhukoira,1989
SKL:n julkaisut
SPJ-FSK:n arkistot
Teksti: Matti Joenpolvi