Tunnelmia kokeesta
29.10.2011
Lauantain tapahtumiaLauantaiaamu valkeni Vetelissä sateisen yön jälkeen selkeänä. Päivän mittaan tuuli yltyi sen verran, että tulostaso jäi hieman alavireiseksi. Ylituomari totesikin koirille jääneen sopivasti näytönpaikkoja huomiselle.
Kaikista koemaastoista löytyi lintuja, mikä kertoo osaltaan sekä maastotiedustelun onnistumisesta että hyvästä lintukannasta. Lintulaskennassa lintutiheydeksi saatiin n. 3 lintua/km. Suurimmaksi osaksi linnut olivat melko arkoja, mutta myös useampia täyspitkiä haukkuja saatiin kirjata tuloskortteihin. Saatiinpa kokeessa todeta yhden koiran työskennelleen myös karhun kanssa.
Iltaa vietettiin Huhtaniemen emäntien kattaman juhlaillallisen merkeissä. Illallisella tervehdyksensä kisaväelle esittivät järjestävän seuran Vetelin Erän puheenjohtaja Seppo Leponiemi, kennelpiirin edustaja Ilkka Tuomikoski sekä SPJ:n edustaja Henna Pohjanoksa. Hyvän ruuan yhteydessä saatiin nauttia myös Kullervo Laasasen kanteleensoitosta. Illan hämärtyessä väki siirtyi valmistautumaan huomisen haasteisiin. Toni Mikkola
29.10.2011 Kokeiden avaus
Ottelutoimikunnan sihteeri Raimo Haapalehto toivotti kisaväen tervetulleeksi.
Soile Torvinen ja Reijo Hyväluoma vetivät salkoon järjestön viirin.
Kokeen ylituomari Reino Jortikka antoi tuomareille yhteiset pelisäännöt koirien arviointiin.
Toni Mikkola
28.9.2011
Tänään saapui Suomen Kennelliitosta uusittu Pohjanpystykorvien SM-kisojen järjestämis- ja valintaohje. Ohje on voimassa 1.10.2011 alkaen elikkä jo näissä kisoissa, kuten tarkoitus keväällä olikin. Tässä linkki uuteen ohjeeseen: Onnea ja pitkiä haukkuja kaikille jäljellä oleviin kokeisiin; pisteraja varmasti nousee tänä vuonna uuteen ennätykseen, mikä on loistava asia rodullemme! Pistäkää ilmoittautumisia reippaasti kisaan tulemaa, nähdään valittujen kanssa Vetelissä!
Soile Torvinen
24.9.2011
Reipas kuukausi vielä
Erikoinen syksy etenee omaa latuaan. Tällä hetkellä Vetelin maastot ovat täynnään vettä kuin pahimpien kevättulvien aikaan. Jonkinlainen hometauti tiputteli koivujen lehdet ruskeina alas ennen aikojaan. Liekö tuo vaikuttanut myös teerien käyttäytymiseen - poikueet ovat metsistä hävinneet, ja linnut löytyvät jo nyt soidinalueidensa kupeilta pikku parvina. Arkojakin ovat haukuttaviksi, pitkien haukkujen saaminen näyttää olevan tällä hetkellä kiven takana. No, kanta on kuitenkin hyvä, ja metsissä on mielenkiintoista liikkua.
Ensimmäisten koirien ilmoittautumisia alkaa tipahdella postiluukusta, ja SM-kuume alkaa pikku hiljaa kohota niin haukkuihin aikovien kuin järjestäjienkin joukossa. Koiran ilmoittamisen yhteydessä toivomme saavamme omistajan sähköpostiosoitteen, mikäli mahdollista. Se on nopein tapa olla yhteyksissä siinä vaiheessa, kun ruvetaan selvittelemään käytännön kysymyksiä valittujen koirakuntien kanssa. Majoitukset hoitelemme aikanaan keskitetysti. Lomakylän majoituskapasiteetti on noin 60 henkeä, ja kun joukko sijoitellaan lähinnä neljän ja kuuden hengen mökkeihin, ei kaikille voi tarjota yksilöllisiä ratkaisuja.
Maastojen löytämiseksi olemme tehneet yhteistyötä Perhonjokilaakson metsästysseurojen kanssa. Onpa, lähinnä eteläpohjalaisten pohjisihmisten ansiosta, tarjolla koekäyntejä myös Etelä-Pohjanmaan puolelle. Näyttääkin siltä, että aiemmin ajattelemiamme sadan kilometrin ajomatkoja ei tarvita.
Näpäkästi valmistelujamme on auttanut myös rotujärjestö ja ennen kaikkea Torvisen Soile. Useamman sähköpostin olemme jo vaihtaneet, ja vauhti varmaan kiihtyy kisan lähetessä. Kiitokset jo tässä vaiheessa. Viimeinen sitä kautta saamamme tieto on, että valintasääntöön on tulossa pikku muutoksia vielä tämän syksyn kokeeseen. Odotellaan kaikessa rauhassa, ja koiranomistajienkin on syytä seurailla asian tiedottamista.
Näin tässä vaiheessa. Onnea vielä niihin kokeisiin, joissa yritätte tuloksia parantaa. Valittujen kanssa tapaamme sitten Huhtaniemessä perjantaina 28.10., viimeistään klo 17.00 koirien esittelyssä.
Raimo Haapalehto
14.4.2011
Vetelin Erä tarjoutui ottamaan pohjanpystykorvien SM-haukkujen järjestelyvastuun eteläiselle Keski-Pohjanmaalle. Seura ei tämäntasoista tapahtumaa ole aiemmin järjestänyt, joten tämä on meille todellinen haaste, johon lähdimme keskipohjalaisella perusteellisuudella ja toisaalta nöyryydellä.
Perhonjokialueen maasto on suurten soiden ja matalahkojen kankaiden aluetta, jossa on valitettavan paljon näkyvillä myös ihmisen toiminnan kielteisetkin vaikutukset koiraharrastusta ajatellen. Monet suot ovat muuttuneet turpeenottoalueiksi, ja metsiäkin on hakattu ja muokattu reippaalla kädellä.
Uskomme kyllä löytävämme kaikille koirille tapahtuman arvoiset työskentelyolosuhteet. Maastoryhmät joutuvat kuitenkin varautumaan pisimmillään noin sadan kilometrin ajomatkoihin.
Kokeen keskuspaikka on Halsuanjoen rannalla oleva Huhtaniemen mökkikylä, jolla on varsin mainiot kotisivut ajo-ohjeineen. Kannattaa tutustua.
Koetoimikunta on järjestäytynyt, ja kokeen valmistelut lähtevät etenemään laaditun aikataulun mukaan. Tukinäyttelyn pidimme maaliskuulla hieman yli 60 koiran voimin. Se oli ihan mainio aloitus haukkujen valmistelulle: Sää suosi, Reino Korpela tuomaroi asiantuntevasti ja opastavasti, järjestelyt onnistuivat ja koiratkin olivat hyvätasoisia.
Ei muuta kuin koirien peruskunnosta huolehtimaan ja myöhemmin syksyllä tuloksia haukuttamaan. - Tavoitteena: Lokakuun lopulla Veteliin!
Raimo Haapalehto
|